| Yritysten Kärkölä Kärkölä on osa Lahden työssäkäyntialuetta. Kunnan alueella
toimii 300 yritystä, joissa on työpaikkoja 1800.
Kärkölä on teollisuusvaltainen kunta. Viimeisen tilaston mukaan teollisuudella oli 34
toimipaikkaa ja yli 800 työntekijää. Merkittävin teollisuuden haara on mekaaninen
puunjalostusteollisuus ja myös teknologiateollisuus on merkittävää. Edellä mainitut
teollisuuden alat tarvitsevat paljon alihankintaa ja erilaisia palveluja, jotka
muodostavat yhteensä seuraavaksi tärkeimmän yritystoiminnan alueen.
Myös kaupalliset palvelut ovat Kärkölässä hyvällä tasolla.
Työvoiman saatavuus on ollut hyvä, koska työntekijöiden pendelöinti Lahden
työssäkäyntialueella ja myös pääkaupunkiseudulta on vilkasta. Liikenneyhteydet ovat
hyvät kaikkiin ilmansuuntiin sekä maanteitse että rautateitse.
Kunnalla on tarjottavana runsaasti rakentamiskelpoista tonttimaata sekä yritystoiminnan
että asumisen tarpeisiin. Kunnalliset peruspalvelut ovat hyvässä kunnossa, joten
työntekijöiden sijoittuminen ei ole ongelma. Myös vuokra-asuntoja sekä tilapäiseen
että pysyvään käyttöön on saatavilla.
Kunta tekee aktiivista yhteistyötä Kärkölän Yrittäjien kanssa ja yritysvaikutusten
arviointi on otettu osaksi kunnallista päätöksentekoa.
Kaikki kunnassa toimivat yrittäjät saavat halutessaan linkit kunnan nettisivuille.
Tonttiasioissa yhteyshenkilöt ovat kunnaninsinööri Pertti Sallila puh. 040-3086 225,
sähköposti pertti.sallila(a)karkola.fi ja kunnansihteeri Anja Vitie puh. 040-3086 208,
sähköposti anja.vitie(a)karkola.fi.
Yleisessä elinkeinopolitiikassa yhteyshenkilö on kunnanjohtaja Seppo Huldén puh.
040-3086 202, sähköposti seppo.hulden(a)karkola.fi.
Kärkölän kunnan
elinkeinostrategia 2011-2024 (pdf)
Lahden alueen uusyrityskeskus
Pendelöintikartta (pdf)
|


|