Valitse sivu

tuovat muutoksia alueella liikkumiseen

työmaaLehto Tilat Oy aloittaa Kärkölän yhtenäiskoulun rakennustyöt 14.1.2019 Opintien ja Virkatien väliin. Kohteen valmistumisaika on kesäkuu 2019.

Työt alkavat työmaan perustamisella ja maanrakennuksella, mikä aiheuttaa alueelle tavallisesta poikkeavaa raskaan kaluston liikennettä ja ääntä.

Pyydämme, että niin lapset kuin aikuisetkin noudattavat erityistä varovaisuutta työmaa-alueen lähistöllä. Työmaa-alue rajataan aidoin ja sen sisäpuolelle on henkilöturvallisuuden vuoksi pääsy ulkopuolisilta kielletty.

Työmaatoimisto on työmaaparakeissa, joiden sijoitus ratkeaa myöhemmin.

Työt alkavat arkisin kello 7:00 ja päättyvät pääsääntöisesti klo 16:00 mennessä, mutta mahdollisissa poikkeustapauksissakin viimeistään kello 20:00.

Työmaakartta

Kevyen liikenteen väylä Opintien ja Virkatien välillä jää käyttöön. Liikkuminen kaukalolle toteutetaan Opintieltä kevyen liikenteen väylää pitkin Virkatielle, jonka kautta ”keltaisen” rakennuksen pihalle kääntyen ennen kuusiaitaa. Kulku rakennuksen pihalta kaukalolle ja sieltä takaisin tapahtuu karttaan piirrettyä jalankulkureittiä pitkin erityistä varovaisuutta noudattaen ja opetushenkilöstöön kuuluvan valvonnassa, vaikka Virkatien ja työmaatien risteykseen tulee STOP-merkki.

Kaikki liikenne työmaa-alueelle tapahtuu työmaatietä pitkin. Reitti Opintieltä kaukalolle on määrätty rakentajan ja rakennuttajan välisessä työmaakokouksessa.

Koulukuljetusten tuonti- ja lähtöpaikka pysyy entisellään. Muutoksena nykyiseen on, etteivät autot pysty ajamaan kunnan Varikon ympäri; ne kääntyvät Varikon ja urheilukentän katsomon välisellä alueella.

Lisätietoja:
Ari Mattila, vastaava työnjohtaja, Lehto Tilat Oy, 050 562 2030
Ville Partio, tekninen johtaja, Kärkölän kunta, 044 770 2226, ville.partio(a)karkola.fi
Pertti Sallila, kunnaninsinööri, Kärkölän kunta, 044 770 2225, pertti.sallila(a)karkola.fi
Petri Käkönen, rehtori-sivistysjohtaja, Kärkölän kunta, 044 770 2130, petri.kakonen(a)karkola.fi