Valitse sivu

1.6.2022 mennessä

Kurtturuusu on vieraslaji, jonka kasvatus on kielletty 1.6.2022 jälkeen myös omalla pihalla.

Kurtturuusu on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, minkä vuoksi kurtturuusun ja sen valkokukkaisen muodon (Rosa rugosa f. alba) maahantuonti, myynti ja ostaminen on kiellettyä. Kurtturuusun ja sen valkokukkaisen muodon tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty.

Kurtturuusun kasvatus on kiellettyä kolme vuoden siirtymäajan jälkeen 1.6.2022. Tämä koskee esimerkiksi siirtolapuutarhoja, maanteiden tiealueita (ks. laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 5 §), yksityispihoja ja yleisiä alueita (kuten puistot ja uimarannat) eli tavanomaisia omistajiensa tai haltijoidensa käytössä ja hoidossa olevia alueita. Kurtturuusun esiintyminen tällaisella alueella on perusteltua katsoa lajin kasvattamiseksi riippumatta siitä, onko kyse varsinaisesti lajin aktiivisesta ylläpidosta vai pelkästään sen passiivisesta sietämisestä. Koska kasvattaminen on kiellettyä, tällaisen alueen omistajan tai haltijan on hävitettävä asetuksessa tarkoitettu kurtturuusulaji alueeltaan.

Tutustu aiheeseen ja hävittämiseen tästä.

Lisätietoja: ympäristösihteeri Riitta Hyytiäinen, riitta.hyytiainen(a)karkola.fi, 044 770 2235