Valitse sivu

Suomen hallituksen tiedotustilaisuudessa 12.3.2020 klo 14 annettiin julki suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Nämä suositukset huomioiden Kärkölän kunta on tehnyt seuraavia lähiajan linjauksia toimintaansa.

Kunnantalo pidetään avoimena arkisin klo 9-15. Kunnanhallitus suosittaa, että asiointi kuntaan tapahtuu ensisijaisesti puhelimella 044 770 2200 tai sähköpostilla kirjaamo(a)karkola.fi.

Kärkölän kunta noudattaa valtakunnallista päätöksentekoa, johon perustuen koulun ja päiväkodin toiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti. Kunta seuraa kansallisia ohjeistuksia ja tiedottaa mahdollisista muutoksista kunnan internetsivuilla ja Wilma-kanavan kautta huoltajia. Huoltajia pyydetään huomioimaan, ettei sairasta lasta tule tuoda päiväkotiin tai kouluun.

Senioriohjaajan toiminta jatkuu muutoin ennallaan, mutta ryhmätapaamiset perutaan 31.3.2020 saakka. Kunta suosittaa, että erityisesti seniorioreille suunnatussa vapaaehtoistoiminnassa (ml. digikinkerit) noudatetaan kansallista ohjeistusta ja digitaalisilla viestintävälineillä tapahtuvaa yhteydenpitoa lisätään. Kotihoidon palvelujen tuottamiseen liittyvistä mahdollisista muutoksista tiedottaa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä.

Nuorisotoimen toiminta jatkuu normaalisti toistaiseksi. Huoltajia pyydetään huomioimaan, ettei lapsi tai nuori voi sairaana osallistua nuokun toimintaan. Kunta seuraa kansallisia ohjeistuksia ja tiedottaa mahdollisista muutoksista kunnan verkkosivuilla.

Kirjaston toiminta jatkuu normaalisti toistaiseksi. Kunta suosittaa käyttämään kirjaston e-aineistoja https://lastu.finna.fi/Content/eaineistot

Uimahalli pidetään suljettuna 31.3.2020 saakka. Ryhmäliikuntatapahtumat on peruttu 31.3.2020 saakka. Liikuntaneuvotapalvelut tuotetaan normaalisti.

Kunta suosittaa vähentämään kokoontumisia ja lisäämään yhteydenpitämistä digitaalisilla viestintävälineillä. Harrastetoimintaan liittyvät kokoontumiset on perusteltua keskeyttää toistaiseksi. Mikäli kunnan alueella ollaan järjestämässä yleisötapahtumia, tulee tapahtuman järjestäjän ottaa huomioon mahdolliset tartuntariskit ja niiden torjunta. Tapahtuman järjestäjän tulee olla yhteydessä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Lisätiedot terveysvalvonta(a)phhyky.fi ja 03 780 0211.

Kunnan alueella ei ole toistaiseksi vahvistettuja koronavirustapauksia. Tilannetta seurataan aktiivisesti ja kunta on varautunut toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Kunnan tiedottamista voi seurata kunnan internetsivuilta sekä kunnan Facebook-sivuilta.

Lisätiedot:

Pormestari Markku Koskinen, 045 160 4164, markku.koskinen(a)karkola.fi
Kansliapäällikkö Jouni Nieminen, 044 770 2206, jouni.nieminen(a)karkola.fi
Sivistysjohtaja Petri Käkönen, 044 770 2130, petri.kakonen(a)karkola.fi
Tekninen johtaja Ville Partio, 044 770 2226, ville.partio(a)karkola.fi
Senioriohjaaja Saija Kelahaara, 044 770 2232, saija.kelahaara(a)karkola.fi
Liikuntahankekoordinaattori, Toni Klang, 044 770 2214, toni.klang(a)karkola.fi

”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä. Nyt tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme joukolla. Toinen toistaan tukemassa.”

Presidentti Sauli Niinistö 12.3.2020

Uutinen julkaistu ensimmäisen kerran 13.3.2020 klo 11.55