Valitse sivu

Ryhmä Turun yliopiston psykologian tutkijoita toteuttaa toukokuun alussa perusopetuksen oppilaille kyselyn kokemuksista koronaepidemian ajalta. Kyselyllä kartoitetaan lasten ja nuorten kokemuksia opiskelun ja oppimisen, sosiaalisten suhteiden sekä mielen hyvinvoinnin suhteen.

– Kun koronakriisin jälkihoito alkaa, on tärkeää olla näkemys siitä, miten eri-ikäiset lapset ja nuoret ovat kokeneet tilanteen ja mihin tukitoimet on erityisesti kohdennettava, psykologian professori Christina Salmivalli Turun yliopistosta kertoo.

Tietoa oppimisesta, sosiaalisista suhteista ja mielen hyvinvoinnista

– Oppimisen osalta esimerkiksi tieto siitä, että koulun viidesluokkalaisilla on ollut isoja vaikeuksia matematiikassa, auttaa opittavien asioiden kertaamisen tai tukiopetuksen resursoimisessa ja suunnittelussa, Salmivalli havainnollistaa.

Sosiaalisten suhteiden osalta tulokset auttavat puolestaan esimerkiksi ymmärtämään, mitä oppilaiden vuorovaikutuksessa on tapahtunut kevään poikkeusolojen aikana. Mielen hyvinvoinnin osalta kartoitetaan oppilaiden mielialaa, poikkeustilanteen aiheuttamia huolia ja pelkoja, tuen tarvetta sekä sitä, onko tukea saatu.

Koulu- ja kuntakohtaista tietoa tukitoimien suunnittelun tueksi

Tulokset auttavat kuntia ja kouluja tukitoimien suunnittelussa, kun paluu tavalliseen arkeen tapahtuu. Kyselyn tuloksista laaditaan koulu- ja kuntakohtaiset koosteet.

– Pystymme KiVa Koulu -ohjelmaa [Turun yliopistossa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma] toteuttavien koulujen ja kuntien kautta tavoittamaan jopa 200 000 oppilasta. Nämä 950 koulua tulevat saamaan kyselyn ja siitä muodostettavan koosteen automaattisesti. Olemme iloisia voidessamme tarjota tällaisen ylimääräisen palvelun, kun ohjelmaan liittyvä vuosittainen kysely jäi tänä vuonna kesken etäopiskelun alkaessa, Salmivalli kuvaa.

Koulu- ja kuntakohtaisten koosteiden lisäksi kysely tuottaa tärkeää tietoa suomalaisten lasten ja nuorten kokemuksista ja ”koronakevään” vaikutuksista yleisesti.

– Osa kysymyksistä on laadittu tätä kyselyä varten ja osa on samoja mitä on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyssä. Ne mahdollistavat vertailun viime kevään ja kevään 2021 kouluterveyskyselyn tuloksiin. Varsinaista kouluterveyskyselyä ei THL tänä vuonna toteuta, Salmivalli kertoo.

Lisätietoja: Christina Salmivalli, professori, christina.salmivalli(a)utu.fi, +358 29 450 2715, +358 40 099 5473

Turun  yliopisto

Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa INVEST-lippulaivahanketta. INVEST keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä.