Valitse sivu

Hyvinvointiyhtymä varautuu tukemaan alueensa kuntia, jos maan hallitus päättää ensi viikolla koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi määrättyjen rajoitusten purkamisesta. Yhteistyötä tiivistetään etenkin kuntien sivistystoimien kanssa sen varalta, että koulunkäynti alkaa uudelleen. Yhtymä haluaa yhdessä kuntien kanssa varmistaa toimintaohjein oppilaiden ja henkilökunnan turvallisen paluun kouluihin.

Yhtymässä on ymmärrystä muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin asiantuntijoiden kannanottoja kohtaan, joiden mukaan koronarajoituksia pitäisi alkaa purkaa ripeämmin. Niissä on ajatuksena, että koronavirukseen sairastuisi se väestönosa, jolle tauti ei ole vaarallinen. Kun vasta-aineita olisi yhä suuremmalla joukolla suomalaisia, riskiryhmätkin olisivat paremmin suojassa.

Yhtymän johtajaylilääkäri, terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen painottaa, että epidemia on rajoitusten kohtalosta huolimatta väistämättä keskuudessamme useita kuukausia. Tällä hetkellä sekä Päijät-Hämeen että koko maan terveydenhuollon palvelujärjestelmä pystyy vastaanottamaan merkittävästi nykyistä enemmän potilaita.

– Yksiselitteistä oikeaa vastausta rajoitusten purkamiseen ei ole. Kokonaisharkinta tehdään sairauden etenemisen ja palvelujärjestelmän kantokyvyn välistä suhdetta painottaen. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä kouluihin paluu olisi perusteltavissa siitä näkökulmasta, että maakunnassa on muita alueita enemmän lasten ja nuorten pahoinvointia jo entuudestaan, ja huoli erityisesti haavoittuvassa asemassa olevista lapsista ja perheistä on jo kasvanut koulujen sulun aikana. Noudatamme luonnollisesti kaikessa toiminnassamme hallituksen linjauksia, sanoo yhtymän johtajaylilääkäri, terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen.

Myös epidemiatilanteessa on Suomessa paljon alueellista vaihtelua. Päijät-Hämeessä tartuntoja on maltillisesti, ja tartuntaketjut on saatu toistaiseksi hyvin selvitettyä. Myös yhtymän valmius infektiopotilaiden hoitamiseen on erittäin hyvällä tasolla. Erinomainen yhteistyö yhtymän omistajakuntien kanssa on edesauttanut alueellisen tilanteen hallintaa, ja integroitu sote-kuntayhtymä on hyvä toimija kokonaiskoordinaatiota edellyttävässä tilanteessa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Marina Erhola, p. 040 183 4295
johtajaylilääkäri, terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen, p. 044 482 8752