Valitse sivu

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän linjausten mukaisesti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue on kokonaisuudessaan kiihtymisvaiheessa.  

Yhtymän alueen rajoitukset ja suositukset pysyvät pääosin ennallaan. Kiihtymisvaiheen kuntien suosituksiin ei voida tehdä kevennyksiä. Nämä linjaukset pohjaavat kansallisiin ohjeisiin. Suositukset ja rajoitukset ovat voimassa tämänhetkisen arvion mukaan 31.3.2021 asti. 

8.2.2021: Koronayhteistyöryhmä ja yhtymä katsovat, että Lahden ja Hollolan toisen asteen oppilaitosten on mahdollista palata lähiopetukseen 16. helmikuuta alkaen

Yksityis- ja yleisötilaisuudet

Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan rajaamaan 10 henkilöön. Perheen ulkopuolisia lähikontakteja suositellaan välttämään oman harkinnan mukaan. Esimerkiksi perheiden välisiä tapaamisia on hyvä mahdollisuuksien mukaan vähentää tai välttää. Kasvomaskia suositellaan käytettävän näissä tilaisuuksissa sisätiloissa, mikäli lähikontaktia ei voida välttää. 

Koko yhtymän alueella kielletään kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta. Työyhteisöt voivat kuitenkin toimia turvajärjestelyin. Yleisötilaisuuksiin osallistumista on hyvä mahdollisuuksien mukaan vähentää tai välttää. 

Kärkölän kunta noudattaa ohjeistusta kunnan tilaisuuksissa. Kunnan toimielinten kokousten osalta tiedotetaan erikseen toimielinten jäseniä.

Kasvomaskisuositus

Yleinen kasvomaskin käyttösuositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita. Koulujen maskisuositus koskee koko henkilökuntaa, ja kunnat tarjoavat maskit kouluille.  Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta katsotaan riittäväksi.

Vähävaraisille jaetaan kangasmaskeja Kärkölässä Kimppa Kirppiksellä (Asemantie 3, Järvelä) tiistaisin ja torstaisin klo 11-14.

Maskia suositellaan käytettäväksi seuraavissa tilanteissa:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuessa matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Esimerkkejä julkisista sisätiloista ja yleisötilaisuuksista, joissa maskin käyttöä suositellaan:

  • Kaupoissa, ostoskeskuksissa, posteissa, pankeissa, kirjastoissa ja muissa vastaavissa sisätiloissa.
  • Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävissä tiloissa (vähintään yleisissä tiloissa ja pukeutumistiloissa). Urheilusuorituksen aikana maskia ei tarvitse käyttää.
  • Uimahalleissa yms. (yleisissä tiloissa ja pukeutumistiloissa).
  • Kirkoissa ja muissa uskonnollisten yhteisöjen tiloissa.
  • Konserttisaleissa, teattereissa ja muissa vastaavissa esityksiin käytettävissä tiloissa.
  • Elokuvateattereissa, museoissa, gallerioissa ja muissa vastaavissa tiloissa.
  • Kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävissä tiloissa.

Harrastus- ja ryhmätoiminta

Liikuntapaikkoihin ei saa tulla oireisena. Sisätiloissa kokoontuvien aikuisten harrastusryhmien koko rajataan 10 henkeen. Aikuisten ryhmillä tarkoitetaan suosituksessa 18 vuotta täyttäneitä osallistujia.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua nykymuodossaan turvavälit ja hygieniakäytännöt huomioiden.

22.2. alkaen uimahalli palvelee rajoitetusti eli se on auki koululaisryhmille sekä henkilöille, joiden kuntoutumiselle tai toimintakyvyn ylläpitämiselle allasliikunta on välttämätöntä. Uimahallin asiakasmäärää on rajoitettu siten, että turvallisuusohjeet toteutuvat.  

Kärkölän kunta suosittelee jokaista toimijaa parantamaan terveysturvallisuutta edelleen. Harrastustoiminnassa tehtävät ratkaisut voivat olla esimerkiksi seuraavia:

  • Ryhmien sekoittamista vähennetään.
  • Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
  • Sisääntuloa porrastetaan.
  • Saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään.
  • Ryhmien kokoa pienennetään.
  • Turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä.
  • Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.
  • Osa harrastuksista toteutetaan etänä.
  • Harjoitusten sisältöä muutetaan.

Asiakaspalvelu ja etätyö

Asiointi kuntaan tapahtuu puhelimella 044 770 2200 (ma-pe klo 9-15) tai sähköpostilla kirjaamo(a)karkola.fi tai asiaa hoitavan työntekijän kautta puhelimitse tai sähköpostitse. Kunnanviraston ovet pidetään suljettuna 31.3.2021 saakka.

Mahdollista käyntiasiointia varten tulee ennen asiointia sopia asioinnin aika ja paikka puhelimitse tai sähköpostitse. Kunnanvirastolla asioidessa suositellaan maskin käyttöä ja asiakkaan tulee odottaa aulassa ohjaamista asiointihuoneeseen.

Kärkölän kunta suosittaa etätyötä niissä tehtävissä, joissa etätyö on työtehtävät huomioon ottaen mahdollista. Lisäksi edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä kunnan toimipisteissä.

Vierailujen rajoitukset sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä

Vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä suositellaan tehtävän niin, että vierailulle osallistuisi kerrallaan vain yksi henkilö ja kesto olisi enintään 15 minuuttia. Vierailuja ei kielletä, vaan suosituksella pyritään vähentämään tartuntariskiä. Suosittelemme tapaamista ulkona, jos se on mahdollista. Vierailun aikana pitää käyttää kasvomaskia, huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta. Suosittelemme ottamaan kasvomaskin mukaan, kun tulet sosiaali- ja terveydenhuollon yksikköön potilaaksi tai vieraaksi.

Laajemmat vierailuohjeet: Palveluasumisen vierailuohje 17.12.2020 ja yhtymän sairaaloiden vierailuohje

Ravitsemusliikkeiden aukiolon, anniskeluajan ja asiakaspaikkamäärän rajoittaminen

  • Valtioneuvoston asetus rajoittaa ravitsemusliikkeiden aukioloa, anniskeluaikaa ja asiakaspaikkamäärää epidemian kiihtymisvaiheessa. Asetuksessa ei vielä mainita Kärkölää.
  • Kunta suosittaa noudattamaan valtioneuvoston asetuksen mukaista rajoitusta, jonka mukaan pääasiallisesti alkoholijuomia tarjoavat ravintolat voivat olla auki enintään klo 23 asti ja anniskelu on sallittu välillä klo 07–22.
  • Pääasiassa alkoholijuomia tarjoavien ravintoloiden asiakaspaikoista puolet saa olla käytössä.
  • Muut ravitsemusliikkeet; ruokaravintolat, kahvilat, pikaruokapaikat ja pizzeriat saavat olla auki klo 24 asti.
  • Muiden ravitsemusliikkeiden, kuten ruokaravintoloiden, kahviloiden, pikaruokapaikkojen ja pizzerioiden asiakaspaikoista saa olla käytössä kolme neljäsosaa.
  • Rajoitusten kohteena olevat ravitsemusliikkeet saavat aueta yhden tunnin kiinniolon jälkeen.
  • Lisäksi on tarjottava muun muassa mahdollisuus käsienpesuun, ja ravintolan on huolehdittava riittävistä etäisyyksistä niin sisätiloissa kuin jonoissa.

Karanteeniajat

Omaehtoinen ja tartuntatautilääkärin määräämä oireettoman lähikontaktin karanteeni on 14 vuorokauden mittainen. Lieväoireiseen koronainfektioon sairastuneen kotieristys on vähintään 10 vuorokautta. Ennen eristyksen loppua sairastuneen tulee olla oireeton kahden päivän ajan. Samassa taloudessa asuvien karanteeni on 21 vuorokautta.

Koronavilkku

Kärkölän kunta suosittelee Koronavilkku-sovelluksen lataamista, koska sen käytöllä voimme yhdessä estää koronaviruksen leviämistä.

Kunnan tiedottamista voi seurata kunnan internetsivuilta sekä kunnan Facebook-sivuilta. Koulu ja päiväkoti tiedottavat lisäksi omia käytössä olevia tiedotuskanavia pitkin.

Presidentti Sauli Niinistö Twitterissä 23.11.2020 ”Jokainen meistä on paljon vartija. Itsekuri ei ole kärsimystä – se pelastaa kärsimyksiltä. Nyt on kurinalaisuuden aika!”

Lisätietoja:

Pormestari Markku Koskinen, 045 160 4164, markku.koskinen(a)karkola.fi

Kansliapäällikkö Jouni Nieminen, 044 770 2206, jouni.nieminen(a)karkola.fi

Sivistysjohtaja Petri Käkönen, 044 770 2130, petri.kakonen(a)karkola.fi

Tekninen johtaja Ville Partio, 044 770 2226, ville.partio(a)karkola.fi

Uutista päivitetty rajoitusten keston osalta 25.2.2021 (28.2.2021 -> 31.3.2021), uutista päivitetty rajoitusten keston ja osittaisten kevennysten osalta 9.2.2021 (15.2.2021 -> 28.2.2021), uutista päivitetty maskisuositusten ja rajoitusten keston osalta 19.1.2021 (25.1.2021 -> 15.2.2021, uutista päivitetty rajoitusten keston osalta 4.1.2021 (4.1.2021 -> 25.1.2021), 11.12.2020 (14.12.2020 -> 4.1.2021), alkuperäinen uutinen julkaistu 24.11.2020 klo 14.51.