Valitse sivu

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä nostaa valmiuttaan ja varautuu koronaviruspotilaiden määrän kasvuun sekä hankaloituvan epidemiatilanteen hoitoon. Sosiaali- ja terveyspalvelut pyritään tuottamaan mahdollisimman normaalisti, vaikka yhtymä siirtyy tehostettuun valmiuteen.

Valmiuden nosto mahdollistaa kiireettömän toiminnan vähentämisen, jos työvoimaa ja muita resursseja tarvitaan enenevässä määrin koronaviruspotilaiden hoitoon. Valmiuden nostoon kuuluu myös häiriötilanteen hallintaan liittyvä tehostettu johtaminen.

Tällä hetkellä yhtymällä on riittävä valmius koronapotilaiden hoitoon.

Yhtymä lisää samalla viestintää koronavirustilanteesta alueen asukkaille niin, että tiedot uusista tartunnoista sekä sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden ja näytteenottojen määristä julkaistaan yhtymän viestintäkanavissa joka päivä kello 12:een mennessä, myös viikonloppuisin. Tiedotamme lisäksi erikseen, jos annamme uusia ohjeita ja suosituksia tai tiedottamiseen on muu terveysturvallisuuteen liittyvä syy, esimerkiksi tarve tavoittaa tuntemattomia altistuneita henkilöitä.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen viime viikon keskiviikkona.

Jos epäilet oireidesi perusteella koronavirusta, varaa aika näytteenottoon ensisijaisesti omaolo.fi:stä tai soittamalla Päivystysavun numeroon 116117. Päivystysapu on tarkoitettu koronavirustestiin hakeutumista ja muuta kiireellistä hoidon- ja avuntarvetta varten. Päivystysapu-numerosta ei saa yleistä koronavirus-neuvontaa, vaan sitä tarjoaa valtakunnallinen, maksuton neuvontanumero 0295 535 535. Numerossa vastataan arkisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15.

Koronatilanne ja ohjeet