Valitse sivu

Koronavirusrokotukset jatkuvat rokotuserien viivästyksistä huolimatta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella jatketaan koronavirusrokotusten tehosteannoksien antamista hoitohenkilökunnalle. Lisäksi ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen yksiköiden asukkaiden ja henkilökunnan rokotukset jatkuvat. Kaikki saapuneet rokote-erät on käytetty rokotuksiin suunnitellusti. Rokotusten etenemistä rajoittaa tällä hetkellä rokotteiden saatavuus. Joudumme myös varautumaan rokotusten etenemisen viivästyksiin. 

Yhtymän alueella on eiliseen mennessä annettu 4 174 rokotetta. Tämän viikon loppuun mennessä rokotteita on annettu noin 5 500. 

Koko väestön kattavat rokotukset eivät ole vielä alkaneet. Tällä hetkellä asukkaat eivät voi varata aikoja koronarokotukseen. 70-vuotiaille ja sitä vanhemmille henkilöille tiedotetaan rokotukseen hakeutumisesta kotiin jaettavalla kirjeellä viikolla 5. Ajanvaraus tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti verkkosivujemme kautta tai vaihtoehtoisesti puhelimitse. Ensimmäisenä ajanvaraus aukeaa vuonna 1941 syntyneille ja sitä vanhemmille. Rokotukset aloitetaan sote-keskuksissa viikolla 6. Tiedotamme muiden ikäryhmien ja riskiryhmien rokotusaikataulusta tarkemmin paikallismedioiden kautta ja verkkosivuillamme osoitteessa paijat-sote.fi, kun rokotusaikataulu varmistuu. 

Maksuton ja vapaaehtoinen koronavirusrokote tarjotaan vaiheittain koko väestölle THL:n suosittelemassa järjestyksessä:  

  1. COVID-19-tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon henkilöstö ja asukkaat. 
  2. 70 vuotta täyttäneet ja vanhemmat henkilöt. 
  3. Henkilöt, joilla on vakavalle COVID-19-taudille altistavia sairauksia.  
  4. Muut kuin kohdissa 1-3 tarkoitetut henkilöt. 

Ryhmässä 3 rokotetaan THL:n ohjeiden mukaisesti ensin alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus. 

Tämän jälkeen rokotetaan alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus. Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti, diabetes, johon liittyy elinvaurioita ja kirroottinen maksasairaus. 

Muun kuin ryhmään 1 kuuluvan sote-henkilökunnan rokotukset aloitetaan ohjeistuksen mukaisesti samaan aikaan väestön rokotusten kanssa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vuodeosastojen ja poliklinikoiden henkilökuntaa. Heidän rokottamisen aloittamisesta tiedotetaan, kun aloitusajankohta on selvillä.  

Käytössä olevien rokotteiden tiedetään estävän erittäin tehokkaasti oireista koronatautia ja erityisesti vaikeita tautimuotoja. Toistaiseksi on melko vähän tietoa siitä, kuinka hyvin rokotukset estävät tartunnan saamista ja tartuttavuutta. Siksi toimintasuositukset ovat toistaiseksi samat sekä rokotteen saaneille että rokottamattomille henkilöille.