Valitse sivu

Seitsemän Päijät-Soten alueen työterveyshuollon palveluntuottajaa on mukana antamassa koronarokotuksia työterveysasiakkailleen 3.5. alkavasta viikosta lähtien. Rokotusten ajanvarausten on määrä avautua 60–64-vuotiaiden ikäryhmälle ensi viikon tiistaina 27.4. Työterveydessä rokotetaan myös yli 64-vuotiaita työterveysasiakkaita. Sote-keskuksissa ajanvaraus aukeaa samanaikaisesti 60–64-vuotiaiden ikäryhmälle, ja myös muiden ikäluokkien riskiryhmäläisten ja ikääntyneiden rokotukset jatkuvat normaalisti. Rokotusaikoja on varattavissa riskiryhmäläisille ja ikääntyneille Trion rokotuspisteellä vielä tälle viikolle.  

Alueen suurimmat tuottajat Apila Terveys, Kipinä Terveys, Mehiläinen, Pihlajalinna, Terveystalo, Työterveys Wellamo ja Lahden seudun Yritysterveys ovat mukana rokotustalkoissa. Päijät-Sote vastaa rokotteiden ja rokotusvälineiden toimittamisesta tuottajien rokotuspisteisiin. Työterveyshuolto vastaa käytännön rokotustoiminnasta yhtymän ohjeiden mukaisesti. Toivottavaa on, että työterveyshuollon asiakkaat käyvät rokotuksissa ensisijaisesti työterveydessä.  

Väestöä rokotetaan 10 vuoden ikäryhmissä vanhimmista nuorimpiin, ja sote-keskukset ja työterveystoimijat siirtyvät samassa tahdissa seuraaviin ikäluokkiin noin kahden–kolmen viikon välein. Rokotusten ja ajanvarauksen alkamisesta eri ikäryhmille tiedotetaan sitä mukaa, kun ajankohdat tarkentuvat. Työterveyshuollon toimijat antavat asiakkailleen Pfizer-BioNtechin rokotetta. Sote-keskuksissa enemmistö rokotteista on myös Pfizer-BioNtechin rokotetta, ja lisäksi asiakkaita rokotetaan AstraZenecan ja Modernan rokotteilla. 

Asiakas varaa rokotusajan suoraan omasta työterveydestään. Rokotus on rokotettavalle henkilölle maksuton. Toinen rokote annetaan 12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuskerrasta, ja on suositeltavaa käydä samassa toimipisteessä tehosterokotteella.  

Työterveyshuollon palveluntuottajien ajanvaraus 

Apila Terveys: 
Ajanvaraus: https://www.apilaterveys.fi/ajanvaraus/ 
Puhelinajanvaraus: 029 086 3490, ma klo 7–16, ti klo 7.30–17 ja ke–pe klo 7.30–16 
Rokotuspisteet:  
Lahti: Seponkatu 9, käynti rokotuksiin Saimaankadun puolelta (Saimaankatu 54) 
Nastola: Rautetie 2 (Raute Oy:n henkilöstölle) 
Järvelä: Tehdastie 2 (Koskisen Oy:n henkilöstölle) 

Kipinä Terveys: 
Ajanvaraus: www.kipinaterveys.fi 
Puhelinajanvaraus: 044 0874 170 (takaisinsoittopalvelu), ma–pe klo 8–16 ja pe klo 8–15 
Rokotuspiste: Hennalankatu 71, 2. krs., Lahti 
 
Lahden seudun Yritysterveys: 
Puhelinajanvaraus: 03 875 190, ma–pe klo 8–16 
Rokotuspisteet:  
Lahti: Vuorikatu 4 tai Norokatu 2 
Orimattila: Oriontie 2 as 1 

Mehiläinen: 
Ajanvaraus: https://koronarokotus.mehilainen.fi
Puhelinajanvaraus: 010 414 00, avoinna joka päivä klo 6–23
Rokotuspiste: Sibeliuksenkatu 6 C, 2. krs., Lahti 

Pihlajalinna: Ajanvaraus: www.pihlajalinna.fi
Puhelinajanvaraus: 010 312 011, ma–su klo 6–22
Rokotuspiste: Svinhufvudinkatu 23, Lahti 

Terveystalo: Ajanvaraus: www.terveystalo.com/ajanvaraus 
Rokotuspisteet: 
Lahti: Aleksanterinkatu 15, 2. krs.
Heinola: Kirkkokatu 13, 2. krs. 

Työterveys Wellamo: 
Ajanvaraus: https://ajanvaraus.wellamo.mediatri.fi/ 
Puhelinajanvaraus: 03 881 1006, ma–to klo 7.30–16 ja pe klo 7.30–15 
Rokotuspisteet: 
Lahti: Saimaankatu 23 ja keskussairaalan rokotuspisteet 
Asikkala: Rusthollintie 1 
Heinola: Lampikatu 19 
 
Sote-keskusten ajanvaraus Ajanvaraus: paijat-sote.fi/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista
Puhelinajanvaraus: omasta sote-keskuksesta
Rokotuspisteet: paijat-sote.fi/koronavirus/koronavirusrokotukset/sote-keskusten-rokotuspisteet