Valitse sivu
Kärköläläisten nuorten liikennekäyttäytyminen

Kärköläläisten nuorten liikennekäyttäytyminen

Nuorten liikennekäyttäytyminen on herättänyt huolta Kärkölässä kuluneen kevään aikana. Kärkölä ei ole yksin huolensa kanssa, sillä vuonna 2018 tehdyn ajokorttilain poikkeuslupaa koskevan lakimuutoksen jälkeen huoli nuorista kuljettajista on herännyt maanlaajuisesti....

Toisen asteen opetus siirtyy lähiopetukseen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä kokoontui 26.4. Alueen koronatilanne on jonkin verran parantunut viikon aikana, mutta epidemia on edelleen leviämisvaiheessa. Viime viikolla todettiin 99 uutta koronatartuntaa eli 9 prosenttia vähemmän kuin...
Digitaalisiin palveluihin uusia toiminnallisuuksia

Digitaalisiin palveluihin uusia toiminnallisuuksia

Mobiilisovelluksena ja verkkoselaimella toimivassa Päijät-Soten digipalvelussa on julkaistu uusia toiminnallisuuksia. Jatkossa tulevia ajanvarauksia sekä laboratoriotutkimustuloksia pystyy tarkastelemaan suoraan palvelusta. Digipalvelu...
Kumppanuushaku

Kumppanuushaku

Pientalojen rakentaminen, markkinointi ja myynti avaimet käteen periaatteella Kärkölässä Kärkölän kunta haluaa tarjota omakotitalosta haaveileville mahdollisuutta saada oma koti helposti ja edullisesti. Voidaksemme mahdollistaa tämä, tarvitsemme kumppaniksi talojen...

Tiedätkö tämän kunnan sähköisestä kokouksesta?

Tiedätkö, että sähköisen kokouksen edellytyksenä on yhdenvertainen ääni- ja näköyhteys läsnäolijoiden kesken?Tiedätkö, että yleisöllä on oltava mahdollisuus seurata julkista kokousta myös sähköistä kokousta? Kuntalaissa on säädetty toimielimien päätöksentekotavoista....
Digitaalisiin palveluihin uusia toiminnallisuuksia

60 vuotta täyttäneiden koronarokotukset alkavat

Seitsemän Päijät-Soten alueen työterveyshuollon palveluntuottajaa on mukana antamassa koronarokotuksia työterveysasiakkailleen 3.5. alkavasta viikosta lähtien. Rokotusten ajanvarausten on määrä avautua 60–64-vuotiaiden...
Uimahalli avoinna rajoitetusti

Uimahalli avoinna rajoitetusti

Kärkölän uimahalli on avoinna rajoitetusti 27.4.-8.5.2021. Uimahallipalvelut on tarkoitettu henkilöille, jotka niitä toimintakyvyn ylläpidon ja kuntoutuksen takia tarvitsevat. Koululaisuintien aikana asiakkaat eivät pääse uimaan eikä kuntohuoneeseen. Kaapeista on...

Liikunta- ja nuorisotilojen määräaikainen sulku peruttu

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumosi 20.4.2021 antamallaan päätöksellä (ESAVI/13633/2021) 9.4.2021 antamansa tartuntatautilain 58 g §:n mukaisen määräyksen (ESAVI/12122/2021) Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntien alueiden osalta ajalta 21.4.2021-28.4.2021....