Valitse sivu

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän koronayhteistyöryhmä kokoontui tänään arvioimaan alueemme epidemiatilannetta. Tilanne on viime viikkoina kääntynyt paremmaksi, mutta epidemia on vielä selvästi leviämisvaiheessa. Siksi alueellamme on sosiaali- ja terveysministeriön 27.5. päivittämän hybridistrategian toimintaohjeen mukaiset leviämisvaiheen rajoitukset. 

Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan rajaamaan sisätiloissa 10 henkilöön ja ulkotiloissa 50 henkilöön 30.6. saakka. Edelleen on kuitenkin tarpeen rajoittaa lähikontakteja tartunnanriskin välttämiseksi. Kasvomaskia suositellaan käytettävän näissä tilaisuuksissa sisätiloissa, mikäli lähikontaktia ei voida välttää.  

Koronayhteistyöryhmä on suositellut Aluehallintovirastoa tekemään päätöksen, jonka mukaan alueellamme kielletään sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 30.6. saakka. Sisätiloissa voidaan kuitenkin järjestää terveysturvallisuutta noudattaen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä. Ulkona voidaan järjestää yleisötilaisuuksia 50 henkilölle, mikäli terveysturvallisuus voidaan varmistaa. Ulkona järjestettävissä yleisötilaisuuksissa voi olla erillisiä katsomolohkoja tai yleisölle rajattuja alueita siten, että kussakin lohkossa on enintään 50 henkilöä. Lohkojen määrää ei rajoiteta. Lohkojen sisällä tulee voida välttää lähikontakti. Lohkojen välillä on oltava selkeä suojavyöhyke, ja jokaisella lohkolla tulee olla omat kulkureitit, palvelut, saniteettitilat sekä erillinen tapahtumahenkilökunta. 

Sisällä tapahtuva, alle 20-vuotiaiden nuorten ryhmäharrastustoiminta suositetaan aloitettavaksi korkeintaan 10 hengen ryhmissä opetus- ja kulttuuriministeriön turvallisen harrastustoiminnan ohjeita noudattaen. Tähän asti sisällä tapahtuva alle 20-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta on ollut keskeytettynä. Aikuisten ryhmäharrastustoimintaa suositetaan pidettäväksi edelleen tauolla. 

Lasten ja nuorten kesäleirejä varten ovat opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL antaneet ohjeistuksen. Alueemme suositus on, että kesäleirien osallistujamäärä rajataan 50 henkeen leviämisvaiheen aikana. Leireillä suositellaan toimimaan rajatuissa pienryhmissä, jotka majoittuvat, ruokailevat ja toimivat yhdessä siten, että olisi mahdollisimman vähän kosketusta muihin mahdollisesti samaan aikaan samassa keskuksessa toimivien ryhmien kanssa. Näin rajataan lähikontaktien määrää leirin aikana ja vähennetään karanteeniin joutuvia, jos leirillä todetaan koronavirustartunta. 

Päätökset tulevat voimaan suositusten osalta huomisesta tiistaista 1.6. alkaen, ja yleisötilaisuuksien rajoitusten osalta Etelä-Suomen Aluehallintoviraston päätöksen jälkeen. Koronayhteistyöryhmä kokoontuu viikoittain. Toiveissa on epidemian rauhoittuminen ja rajoitusten keventäminen jo ennen kesäkuun loppua. 

www.paijat-sote.fi