Valitse sivu

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumoaa tartuntatautilain 58 pykälän mukaisen määräyksen koko maakunnan alueelta perjantaina 2.7. Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koskeva päätös on tähän asti ollut voimassa Kärkölän, Lahden ja Orimattilan kuntien alueilla.  

Epidemia on palannut perustasolle muualla paitsi Lahden kaupungin alueella, missä epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa. Lahdessa rajoitukset jatkuvat hyvinvointiyhtymän omalla päätöksellä 2.7.2021 alkaen. Kokoontumisrajoitukset ovat Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmän arvion mukaan edelleen välttämättömiä Lahden kaupungin alueella. 

Yksityis- ja yleisötilaisuuksissa sisällä tai ulkona ei ole henkilömäärärajaa perustason eikä kiihtymisvaiheen alueilla. Yleisiä hygieniavaatimuksia on edelleen noudatettava kaikkialla maakunnassa asiakastiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Yleisötilaisuuksissa tulee tarjota osallistujille mahdollisuus käsien puhdistamiseen tai desinfiointiin, asiakaspaikat tulee sijoittaa mahdollisimman väljästi, ja asiakkaita on ohjeistettava hyvistä käytännöistä, joilla terveysturvallisuutta parannetaan.  

Yleinen kasvomaskin käyttösuositus on voimassa sekä perustason että kiihtymisvaiheen alueilla kaikkialla maakunnassa, ja se koskee kaikkia yli 12-vuotiaita.  

Kiihtymisvaiheessa olevan Lahden alueella lähikontakteja tulisi voida välttää yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa. Lähikontakti tarkoittaa sisätiloissa 15 minuutin oleskelua 2 metrin läheisyydessä ja ulkona fyysistä kosketusta.  

www.paijat-sote.fi