


Koronasuosituksia jatketaan marraskuun puoliväliin saakka
Epidemiatilanne on alueellamme hieman parantunut ja rokotustahti vilkastunut. Alue on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa. Jotta hyvä kehitys jatkuisi, olisi rokotuskattavuuden kuitenkin vielä noustava entisestään. Valtioneuvoston asettamat...
Ajanvaraus kolmanteen koronarokotukseen aukeaa 60 vuotta täyttäneille
60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille 1 ja 2 suositellaan kolmannen koronarokoteannoksen ottamista. Ajanvaraus näille ryhmille aukeaa keskiviikkona 27.10. Kolmas rokotus annetaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta, ja ajan voi varata Trion...
Kuvia vuoden 2022 kalenteriin
Kärkölän kunta tekee kalenterin vuodelle 2022. Koska aikaisempina vuosina on saatu koostettua hienot kalenterit kuntalaisten kuvista, niin jatketaan samaan malliin. Haussa on sykähdyttäviä, iloisia, jännittäviä, hellyttäviä, värikkäitä ja mielenkiintoisia kuvia...
Lajitteluasemat siirtyvät talviaukioloaikoihin
Salpakierto Oy:n lajitteluasemilla koettiin jälleen erittäin vilkas kesäkausi kävijämäärien moninkertaistuttua talvikauden kävijämääristä. Syksyä kohden mm. remontit, rakentaminen ja pihatyöt kodeissa ja vapaa-ajanasunnoilla vähenevät, jolloin lajitteluasemillakaan ei...Influenssarokotuksen saa pääosin ajanvarauksella
Kausi-influenssarokotuksia saa tänä vuonna Päijät-Soten alueella pääosin ajanvarauksella sote-keskuksissa, Triossa, neuvoloissa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Ajanvaraus verkossa avautuu maanantaina 25. lokakuuta kello 10. Marraskuun alusta lähtien rokotuksen...
Kolmatta koronarokotusta suositellaan 60 vuotta täyttäneille
Päijät-Sote tarjoaa kolmannen koronarokoteannoksen 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2. Aikoja ei vielä ole varattavissa, mutta ajanvaraus tulee mahdolliseksi ensi viikolla. Kolmas rokotus...
Henkilökuljetusten tilauksen yhteystiedot ja maksukäytäntö muuttuvat
Päijät-Soten henkilökuljetusten tilauspuhelinnumero muuttuu 1.11. alkaen, kun välityspalvelun järjestäminen siirtyy Lahden Aluetaksi Oy:lle. Käyttöön tulee myös erillinen puhelinnumero teksti-viestitilauksille. Kuljetuksen voi tilata myös sähköpostitse ja...Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä:
Epidemiatilanne jatkuu vaikeana ja sairaalakuormitus korkeana Tartuntamäärien kasvu vaikuttaa ainakin toistaiseksi pysähtyneen. Epidemiatilanne on kuitenkin edelleen huono, ja sairaalan kuormituksen takia muuta toimintaa on jouduttu jonkin...