Valitse sivu

”Koskisen Oy:n investointi on Kärkölälle erittäin positiivinen asia. Kärkölä on profiloitunut erittäin vahvan työpaikkaomavaraisuuden omaavana kuntana ja tämä investointi takaa tämän myös tulevaisuudessa. Teollisuudesta saa leivän yli 40 prosenttia kärköläläisistä työssäkäyvistä ja moni saa elannon nimenomaan Koskisen Oy:ltä. Rakennusaikainen työllistäminen on hyvin merkittävässä roolissa ja kunta toivoo, että mahdollisimman moni kärköläläinen yritys työllistyisi Koskisen investoinnin myötä.”

Kärkölän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Airola

Koskisen toteuttaa Kärkölään 48 miljoonan euron investoinnin, jonka tuotannollinen toiminta käynnistyy kesällä 2023. Uuden yksikön vuosituotanto on ensivaiheessa 400 000 kuutiota havusahatavaraa. Toteutettava investointi on jatkoa vuonna 2020 tehdylle jalostuskapasiteetin laajennukselle sekä voimalainvestoinnille, jolla yksikön lämmöntuotanto muutettiin täysin biopohjaiseksi.

Koskisen on henkilöstömäärältään Päijät-Hämeen suurin teollinen työnantaja. Investointi kasvattaa yhtiön vuotuista liikevaihtoa kymmeniä miljoonia euroja, tästä merkittävä osa syntyy vientituotoista. Kasvava liiketoiminta tukee Päijät-Hämeen paikallista hyvinvointia palkkoina, kantorahatuloina sekä erilaisten urakointipalveluiden käyttönä. Rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 70 henkilötyövuotta.

”Investointi on yhtiön historian suurin, ja strategisesti erittäin merkittävä. Uusi tuotantolinja yhdistettynä suureen jalostuskapasiteettiimme, tekee Koskisen sahateollisuudesta yhden toimialansa kilpailukykyisimmistä ja jalostusasteeltaan korkeimmista toimijoista Suomessa”, sanoo Koskisen konsernin toimitusjohtaja Jukka Pahta.

”Uusiutuvien materiaalien, erityisesti puun käytön ennakoidaan lisääntyvän jatkossa merkittävästi. Vastuullisesti hoidetuista suomalaisista metsistä ympäristötietoisesti ja raaka-ainetta tehokkaasti hyödyntäen valmistetut puutuotteet tarjoavat ratkaisuja kestävään kehitykseen. Tällä investoinnilla varmistamme paikkamme tämän hiilineutraaliutta edistävän kehityksen toimeenpanijana.”

Lähtökohtana ympäristötehokkuus ja 40 % tuottavuuden nosto

Koskisen Järvelän mekaanisen metsäteollisuuden integraatin lähtökohtana on korkea ympäristötehokkuus ja puuaineksen mahdollisimman täysimääräinen hyödyntäminen. Investoinnin myötä sahaustoiminto siirtyy Järvelän keskustaajamasta sahatavaran jälkikäsittelyn ja jalostuksen yhteyteen, 4 kilometrin päähän nykyisestä paikasta. Tämä lisää tuotannon synergiaa ja vähentää sahalaitoksen sisäiseen logistiikkaan liittyviä päästöjä merkittävästi.

”Uusi tuotantolinja nostaa sahauksen tuottavuutta jopa 40 % ja mahdollistaa entistä laajemman tukkien läpimittaluokkien käytön. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme uusilla tuotteilla ja puuraaka-aine tulee käytetyksi entistä tarkemmin hiiltä pitkään sitoviin lopputuotteisiin”, toteaa Koskisen sahateollisuuden johtaja Tommi Sneck.

Lisätietoja:

Tommi Sneck, sahateollisuuden johtaja, 040 5498 218, tommi.sneck@koskisen.com
Jukka Pahta, toimitusjohtaja, 050 3894 499, jukka.pahta@koskisen.com

Lähde: Koskisen Oy verkkosivut