Valitse sivu

Jouluruokien valmistuksessa, lahja- ja kukkapaketeista sekä joulukoristeista syntyy paljon sellaista jätettä, jota muulloin vuoden aikana ei juuri synny. Salpakierto on koonnut joulunajan jätteiden lajitteluvinkit omalle sivulleen osoitteeseen salpakierto.fi/neuvonta/joulun-jatteet/. Sivulta löytyvillä vinkeillä joulun aikaan syntyvät jätteet on helppoa lajitella oikeaan keräysastiaan, jolloin ne päätyvät hyödynnettäväksi joko materiaalina tai energiana. Muistathan, että joulun jälkeen joulukuuset viedään kokonaisena ja koristeistaan riisuttuna jätekatoksen viereen odottamaan jäteautoa. Kuusen voi myös pilkkoa ja polttaa omassa tulisijassa tai laittaa palasina energiajäteastiaan. Kuusen voi myös viedä kokonaisena lajitteluasemalle maksuttomana risujätteenä. Rikkinäiset tekokuuset lajitellaan sekajätteeksi.

KINKUNRASVAT KIERTOON

Tänäkin vuonna Kinkkutemppu kierrättää jouluherkkujen paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Ota kinkun, kalkkunan, kalan tai vaikkapa juuressipsien paistinrasvat talteen, pakkaa ne tölkkiin ja kiikuta keräyspisteeseen. Näin olet mukana tekemässä joulun kiertotalousihmettä. Löydä lähin keräyspisteesi osoitteesta kinkkutemppu.com

Mikäli Kinkkutemppu-keräykseen osallistuminen ei ole mahdollista, voi jähmettyneen kinkunrasvan lajitella myös biojäteastiaan tai kotikompostoriin. Pakkaa juokseva rasva esim. tyhjään maitotölkkiin ja sulje tölkki teipillä ja laita sekajätteeseen. Pienet määrät juoksevaa rasvaa voi imeyttää esimerkiksi talouspaperiin ja lajitella biojätteisiin.

Muista paistinrasvat eivät kuulu viemäriin tai wc-pyttyyn!