Valitse sivu

Epidemia näyttäisi vähitellen tasaantuvan alueellamme, sillä sairaalahoidon tarve on jo lievästi vähentynyt. Kolmanteen rokotteeseen hakeutuminen on hidastunut selvästi.

Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 88 prosenttia, toisen 85 prosenttia ja kolmannen 54 prosenttia. Kolmanteen rokotteeseen hakeutuminen on hidastunut huomattavasti. Rokotusmäärät ovat alle puolet siitä, mitä ne olivat vielä kaksi viikkoa sitten. Jotta sairaalatilanne parantuisi edelleen, vaikka rajoituksia kevennettäneen pian, on tärkeätä saada rokotuskattavuutta edelleen paremmaksi. 

Tällä viikolla walk-in-rokotuspisteitä on useilla paikkakunnilla, ja niiltä rokotuksen saa ilman ajanvarausta ja usein ilman jonotusta. Rokotuspisteet löytyvät osoitteesta paijat-sote.fi/koronarokotus.  

Päijät-Soten toteamien tartuntojen määrän nousu on hidastunut. Suurin osa tartunnoista jää virallisten testien ulkopuolelle, joten luotettavaa tietoa tartuntojen määrästä ei ole. Testissä käytiin viime viikolla keskimäärin 684 kertaa päivässä. 

Sairaalassa on 26 koronapotilasta, ja heistä kaksi on tehohoidossa. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 18 koronapotilasta, mikä on selvästi vähemmän kuin muutamana edellisenä viikkona. Epidemian tasaantumisesta alueellamme on varovaisia merkkejä. 

Lievien oireiden vuoksi ei yleensä tarvitse mennä terveydenhuollossa otettavaan koronatestiin. Testiä suositellaan, jos työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakas- ja potilastyössä, kuuluu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään tai on raskaana. Suosittelemme kotitestien tekemistä, jos koronavirukseen sopivia oireita ilmenee. Jos testi on positiivinen, suosittelemme tartunnan saaneen omaehtoista kotieristystä ja altistuneen omaehtoista karanteenia. Tarkemmat ohjeet ovat sivuillamme paijat-sote.fi/koronavirus

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu tänään maanantaina 31. tammikuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä.

www.paijat-sote.fi