Valitse sivu

Koronaan liittyvä sairaalahoidon tarve on viikon aikana vähentynyt selvästi, mutta on edelleen korkea.  

Sairaalassa on 34 koronapotilasta. Tehohoidossa ei ole yhtään koronapotilasta. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 27 koronapotilasta. Sairaalahoidossa olevien määrä on viikon aikana vähentynyt selvästi, mutta on edelleen korkeampi kuin kertaakaan ennen omikron-aaltoa. 

Päijät-Soten alueella on koronainfektioon liittyen menehtynyt yhteensä 107 ihmistä epidemian aikana. Näistä kuolemista 21 on tapahtunut viimeisen 30 vuorokauden aikana. Kuoleman katsotaan liittyneen koronainfektioon, kun koronaan sairastunut kuolee 30 päivän kuluessa positiivisesta näytteestä. 

Vakavalta koronataudilta voi parhaiten suojautua ottamalla rokotuksen. Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88 prosenttia ja toisen 86 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 64 prosenttia. Tartuntariski on nyt korkea, ja 80 vuotta täyttäneen kannattaa suojautua vakavaa tautia vastaan neljännellä rokotuksella, kun kolmannesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. 

Kotitestin voi tehdä, jos koronaan sopivia oireita ilmaantuu. Jos testin tulos on positiivinen, suosittelemme omaehtoista kotieristystä. Altistuneelle suosittelemme kontaktien välttämistä, jos se on mahdollista. Terveydenhuollossa otettavaa koronatestiä suosittelemme asiakas- ja potilastyössä työskenteleville sote-ammattilaisille sekä vakavan koronataudin riskiryhmään kuuluville henkilöille, mukaan lukien raskaana olevat. 

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 18. toukokuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä. 

Koronarokotuksen voi loppukuusta pistäytyä hakemassa ostosten yhteydessä

Huhtikuun viimeisellä viikolla koronarokotuksen saa taas ilman ajanvarausta kaupassa käynnin yhteydessä. Väliaikainen pop-up-rokotuspiste pystytetään alkuviikoksi 25.–27. huhtikuuta Osuuskauppa Hämeenmaan Prisma Launeelle (Ajokatu 83, Lahti) ja loppuviikoksi 28.–29. huhtikuuta Prisma Holmaan (Johanneksenkatu 4, Lahti). Rokotuspiste on auki kello 12–18. 

Pop-up-pisteiltä rokotuksen voivat ottaa kaikki 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat. Rokotuspisteiltä voi ottaa 1., 2., 3. tai 4. rokotteen. Neljännen rokotteen saavat tällä hetkellä vain 80 vuotta täyttäneet tai voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt aikaisintaan kolme kuukautta kolmannen rokotuksen jälkeen. Kaksi rokotetta saanut ja koronataudin sairastanut iäkäs tai voimakkaasti immuunipuutteinen henkilö voi ottaa kolmannen rokotteen, kun sairastetusta taudista on kulunut 3 kuukautta. Kolme rokotetta saanut ja sen lisäksi koronataudin sairastanut iäkäs tai voimakkaasti immuunipuutteinen ei toistaiseksi tarvitse neljättä rokotetta. 

Rokotuspisteille voi tulla vain täysin oireettomana, ja mukaan tarvitaan henkilöllisyystodistus (myös ajokortti tai Kela-kortti käyvät). Asiointia nopeuttaa, jos puhelimessa tai tulostettuna on Omakannan rokotustodistus. 

Paras tapa suojautua koronataudin vakavaa muotoa vastaan on ottaa rokotus. 

www.paijat-sote.fi