Valitse sivu

OP Kärkölän, OP Askolan ja OP Pukkilan osuuskuntien kokouksissa sekä OP Mäntsälän ja OP Orimattilan edustajistojen kokouksissa päätettiin toukokuussa 2022 pankkien yhdistämisestä. Uusi Ylä-Uudenmaan Osuuspankki aloittaa 1.1.2023.

Pankit neuvottelivat hyvässä yhteishengessä yhdistämisestä kärkiajatuksella ”Yhdistämällä voimamme muodostamme riittävän suuren, elinvoimaisen ja palvelukykyisen pankin myös tuleville vuosille”.

– Hienoa, että kaikissa pankeissa päätettiin hyödyntää tämä tilaisuus ja pääsemme yhdessä rakentamaan vahvaa osuuspankkia, jolla on vankat juuret maaseudulla. Jatkossa säästämme hallinnollisissa kuluissa yhteensä jopa miljoona euroa vuodessa. Voimme käyttää nuo rahat toimintamme kehittämiseen ja voimme turvata palvelut kaikkien nykyisten viiden pankin asiakkaille, kertoo OP Kärkölän hallituksen puheenjohtaja Matti Torkkel.

Kaikki nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa ja uusi pankki tulee tarjoamaan myös syvempää asiantuntemusta vaativia palveluita. Yhdistyminen ei vaikuta pankkien asiakassuhteisiin, vaan ne jatkuvat nykyisellään. Esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. OP Ylä-Uudenmaan toimitusjohtajana aloittaa OP Mäntsälän toimitusjohtaja Mikko Purmonen.

Kunnan elinvoimaisuus vahvistuu, kun kunnassa toimii vakavarainen ja kehittyvä pankki, jolla on hyvät edellytykset tarjota kuntalaisille ja yritykselle kilpailukykyisesti lainarahoitusta sekä osallistua toimialueensa kehittämiseen.