Valitse sivu

Paxlovid-lääke on suun kautta otettava viruslääke aikuisille. Tutkimustulosten mukaan lääke vähentää vakavalle taudille alttiiden koronapotilaiden riskiä joutua sairaalahoitoon tai kuolla silloin, kun lääkitys aloitetaan viiden päivän sisällä oireiden alkamisesta.  

Lääkehoidon hyötyä arvioitaessa huomioidaan, että jo aiemmin sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta ja vain yhden rokoteannoksen saanut rinnastetaan rokottamattomaan henkilöön. Koronatartunta tulee olla varmistettu terveydenhuollossa tehtävällä PCR-testillä.  

Lääkehoitoa kohdistetaan riskien perusteella sosiaali- ja terveysministeriön luokituksen mukaisesti. 

Lääkehoidon kohderyhmät 

A) Erittäin altistavan riskitekijäryhmän potilaat riippumatta saaduista rokotuksista 

  • elin- tai kantasolusiirto kuuden kuukauden sisällä tai edelleen jatkuva voimakas hylkimisenestolääkitys 
  • aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti (voimakkaasti immuunijärjestelmää heikentävä syöpä kuten lymfooma tai leukemia, tai immuunipuolustusta heikentävä hoito, esimerkiksi sytostaattihoito) 
  • vaikeat puolustusjärjestelmän häiriöt (esim. pernan poisto, korvaushoitoa vaativa vasta-ainepuutos, HIV kun CD4-solutaso on matala)  

B) Erittäin altistavan riskitekijäryhmän potilaat, jos potilas on rokottamaton 

  • vaikea krooninen munuaissairaus 
  • vaikea krooninen keuhkosairaus (esimerkiksi pitkäaikainen keuhkoahtaumatauti, keuhkolaajentuma, keuhkoputkien laajentuma, pitkäaikainen keuhkoputkitulehdus tai kystinen fibroosi) 
  • lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes 
  • Downin oireyhtymä 

C) Altistavan riskitekijäryhmän potilaat, jos potilas on yli 40-vuotias ja rokottamaton 

  • jatkuvaa lääkitystä vaativa astma 
  • vaikea sydänsairaus (esimerkiksi sydämen vajaatoiminta, keuhkosydänsairaus, keuhkoverenkierron sairaudet, sydänlihassairaudet tai sepelvaltimotauti) 
  • hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila 
  • immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen (esimerkiksi reumasairauteen, haavaiseen paksusuolen tulehdukseen, Crohnin tautiin tai psoriaasiin liittyvä suun kautta tablettina otettu glukokortikoidihoito tai muu immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito) 
  • vaikea krooninen maksasairaus (esimerkiksi maksan vajaatoiminta, maksafibroosi tai maksakirroosi) 
  • tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta 
  • vaikea tai keskivaikea uniapnea 
  • sairaalloinen lihavuus eli painoindeksi (BMI) enemmän kuin 40 (rokottamattomalla henkilöllä voidaan lääkitystä harkita myös alle 40-vuotiaalle) 

D) kotona asuvat yli 80-vuotiaat potilaat, jotka ovat saaneet alle neljä rokoteannosta. Erityisesti iäkkäiden kohdalla on punnittava lääkkeen haittavaikutusten ja lääkehyödyn välillä. 

Yhteydenotto ensisijaisesti verkkolomakkeen kautta 

Sähköinen yhteydenottolomake löytyy verkkosivuillamme: paijat-sote.fi/koronavirus/koronalaakehoito-riskiryhmiin-kuuluville/. Jos sähköinen asiointi ei ole mahdollista, voit olla yhteydessä omaan sote-keskukseesi. Verkkosivuiltamme voit myös tarkistaa, kuulutko lääkehoidosta hyötyviin vaikean taudin riskiryhmiin. Kun täytät ja lähetät verkkolomakkeen, lääkäri arvioi tämän jälkeen muiden käytössäsi olevien lääkkeiden yhteensopivuuden koronalääkehoidon kanssa. Terveydenhuoltoalan ammattilainen on sinuun yhteydessä lääkehoidon arvioinnin jälkeen. 

Jos lääkäri määrää koronalääkityksen sinulle, voit noutaa sen joko Akuutti24:stä Päijät-Hämeen keskussairaalalta, Heinolan terveyskeskuksen kiirevastaanotolta tai Lahden sote-keskuksen kiirevastaanotolta yksiköiden aukiolojen mukaan. On suositeltavaa, että lääkkeen noutaa joku muu kuin sairastunut itse. Tässä tapauksessa mukana tulee olla potilaan Kela-kortti.