Valitse sivu

Lauantaina 27.8. vietettiin yhdistysten yhteistä Kärrypäivää. Kiitos yhdistyksille ja kunnan panokselle, että saimme taas aikaan mukavaa vipinää Järvelän keskustaan. Kiva, että väkeäkin oli saapunut hyvä määrä tapahtumaan ja erityisesti uuden Kärkölän Yhtenäiskoulun opastetut kierrokset vetivät runsaasti ihmisiä paikalle. Kierroksilla oli mukana yhteensä reilu sata ihmistä. Lapset nauttivat heille järjestetystä ohjelmasta ja poniajeluista. Lettujen ja makkaran tuoksu leijaili viraston puistoalueella. Ihmiset vaikuttivat hyväntuulisilta ja pysähtyivät juttelemaan tuttujensa kanssa. Saimme mukavaa palautetta, että juuri tämmöistä rentoa yhdessä oloa ja kuulumisten vaihtoa on kaivattu.

Samana päivänä Kärrypäivän jälkeen pidettiin erinomaisen ajankohtainen keskustelutilaisuus Kouluravintola Apilassa. Puhujina tilaisuudessa oli ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari, valtionvarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen sekä Koskisen Oy:n johtaja Tommi Sneck. Keskustelua ohjasi Jarkko Juselius. Tilaisuuden aiheena oli korona-pandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset ulkomaankauppaan, kansantalouteen ja Kärkölän elinvoimaan sekä näkymät tulevaisuuteen paikallisesti ja globaalisti. Kiitos esiintyjille ja yleisölle erittäin mielenkiintoisesta keskustelusta!