Omatoimikierrokselle Huovilaan

QR-koodien opastamana

koodiHuovilan puistoon on laitettu 11 QR-koodia. Nyt puistossa voi kiertää omatoimisesti "opastetun" kierroksen milloin tahansa. Ensimmäinen koodi ja ohjeet löytyvät info-pisteen vieressä olevan Viljamakasiinin edustalta. Lähtöpisteessä on myös lainattavia karttoja, jos mobiiliversion kartan tiirailu tuntuu hankalalta. Kohdekoodien lisäksi pisteissä 1 ja 11 on myös koodit palautetta varten.

Huovilalle on avattu myös omat nettisivut osoitteessa www.huovilanpuisto.fi. Puiston QR-koodit ja uudet sivut ovat osa Lahden ammattikorkeakoulussa matkailuliiketoimintaa opiskelevan, kärköläläisen Susanna Neuvosen opinnäytetyötä. Kerätyn datan ja palautteen myötä jatketaan niin sivuston kuin puistonkin kehittämistä. Palaute on olennaista myös opinnäytetyön kannalta, joten toivomme kävijöiden antavan sitä runsaasti. Palautetta nettisivuista voi antaa tästä.

Opastetulle kierrokselle pääsee puisto-oppaan johdolla entiseen malliin ti-su klo 13 ostamalla 5 €:n päivälipun. Lippuhinta sisältää myös pääsyn näyttelyihin ja museoon.

Muokattu
07.06.2019