Valitse sivu

Nuorisovaltuusto

Kärkölän nuorisovaltuutetut ovat joko vaaleilla tai suoraan ilmoittautuneista valittavia nuorison edustajia. Valtuuston toimintakausi on kaksi vuotta ja valtuuston koko voi vaihdella 3-12 jäsenen välillä. Nuorisovaaleissa voivat ehdokkaaksi asettua Kärkölässä asuvat 15-20 -vuotiaat henkilöt ja äänioikeus on 13-20-vuotiailla nuorilla.

Nuorisovaltuusto järjestää nuorille toimintaa itsenäisesti ja on mukana nuorisopalveluiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa monissa tapahtumissa. Järvelän Nuokku toimii NuoVan kokoontumispaikkana ja ohjaajat avustavat tarvittaessa esim. tapahtumien järjestelytoimissa, tiedonhaussa, mainonnassa jne. Yhteisiä kokouksia nuoriso-ohjaajien ja mahdollisten yhteistyötahojen kanssa pidetään n. kerran kuussa.

Nuorisovaltuustolla on Kärkölän kunnanvaltuuston kokouksissa kolme paikkaa läsnäolo- ja puheoikeuksin. Myös eri lautakuntien kokouksiin voidaan kutsua nuorisovaltuuston edustajia käsittelemään erityisesti nuoria koskevia asioita. Nuorisovaltuutetut toimivat nuoria koskevien asioiden asiantuntija- ja yhteistyötahoina. Tarkoituksena on saada nuoret kiinnostumaan yhteisistä asioista, saada heidät mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja lisätä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Hallinnollisesti valtuutetut toimivat kunnanhallituksen alaisuudessa.

Nuorisovaltuusto 2024:

NimiSähköposti
Eronen Emilia, sihteeriemilia.minja(a)outlook.com
Eronen Viljami, vpjviljamiero(a)gmail.com
Keningi Niklasniklas.keningi(a)gmail.com
Paatos Pyry, pjpyry.paatos(a)gmail.com
Paatos Ronjaronjei.paatos(a)gmail.com
Reijonen Eemilreijonen74(a)gmail.com